top of page
Etsi
  • Writer's pictureteemu haapaniemi

Tarvitsemme toisia ihmisiä tullaksemme itsekin ihmisiksi

400 Unelmaa-Drömmar-Dreams-teoksen toteutus alkoi varsinaisesti 2019 keväällä. Aluksi kerättiin kokkolalaisia unelmia ja niiden pohjalta aloin suunnitella runko musiikille. Unelmat olivat niin monipuolisia ja erilaisia, etten olisi osannut odottaa. Oli unelmia liittyen rakentamiseen, elämiseen, tanssimiseen, lentämiseen, maailman pelastamiseen ja jo edesmenneen rakkaan kohtaamiseen uudelleen.


Jo tuossa vaiheessa oli selvää, että kaupungin ääniä, rytmejä ja monipuolisuutta ei voi ilmaista ilman merkittävää musiikillista panosta. Alkoi muodostua äänimaisemia työmaalta, kaupasta, kahvilasta, kadulta, Suntista jne. Näiden materiaalien pohjalta musiikki alkoi syntyä. Musiikin tavoitteena oli ilmentää kaupunkia mahdollisimman monipuolisesti. Syntyi mm. Kokkola-Karleby-Cultural gradle. Tuo kappale ilmentää tämän kaupungin sykettä joka on metallista, orgaanista rytmeinään heviä, rap-looppeja, etelän rytmejä, rauhallista, vauhdikasta ja klassista.


Unelmat yhdisteltiin eri sanoitusten ja musiikin sisälle.


Lopulta tuli aika pohtia itse esityksen esillepanoa. No, en nähnyt muuta vaihtoehta kuin pyrkiä tuomaan esiin samalla tavalla kulttuurin ja taiteen monipuolisuuden. Eri ikäisiä esiintyjiä eri esittävien taiteiden kentältä. Tanssia, videota, sirkusta, kuorolaulua, teatteria, musiikkia ja valo- ja pyrotaidetta. Aikamoinen soppa, mutta onneksi nyt oli useampi kokki sitä tekemässä. Ja Kokkola on todellinen kulttuurin kehto. Kaikki löytyy oman kaupungin sisältä. Uskomaton paikka.


Aivan fantastinen oli koko projektin tiimi. Iso määrä ihmisiä matkalla kohti yhteistä päämäärää. Tuloksena ennennäkemätön kokonaisuus.


Vaikka Korona tuli ja teki loppumetreillä haasteita, selvitimme nekin. Saimme mukaan videotuotannon ammattilaisia toteuttamaan työryhmän visiot suorana stream-lähetyksenä.

Tämä esitys on kokkolalaisille kokkolalaisilta.


Pysytään terveinä ja muistetaan:


Tarvitsemme toisia ihmisiä tullaksemme itsekin ihmisiksi


Sitä on 400 UNELMAA-DRÖMMAR-DREAMS




8 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page